torstai 18. kesäkuuta 2015

Nimillä on väliä

Kirjaa kirjoittaessa ei ole merkityksetöntä, millaisia nimiä kirjan henkilöille keksii. Joku nimi on ihmiselle kuitenkin ristittävä, niin oikeassa elämässä kuin romaanissa. Nimi antaa suunnan sille, millainen romaanihenkilö on ja mitä hänet voi laittaa uskottavasti tekemään.

Ainakaan itse en tekisi Urpo Kymäläisestä Milanoon muuttanutta muotisuunnittelijaa enkä Tobias T. Cajanuksesta nenäänsä rassailevaa renkiä maataloon.

Joitain vuosia sitten valmistelin romaanikäsikirjoitusta, jossa päähenkilö oli Pertti Putkonen tai jotain vastaavaa. P. Putkosella oli polkupyöräkorjaamo pienessä kaupungissa nimeltä Kouvola, jossa hän rassasi vioittuneita fillareita.

Ei siitä tullut mitään. Siis kirjoittamisesta. Putkosen korjaustyöt kyllä sujuivat, mutta en jaksanut oikein kiinnostua niistä. Ei ole hedelmällinen lähtökohta, jos kirjailija nukahtelee kesken luomistyön.

Myöhemmin sijoitin P. Putkosen korjaamon Intiaan, Punen kaupunkiin, jossa vilisee saman verran ihmisiä kuin koko Suomessa. Intiaa tapahtumapaikkana puolsi myös se, että sinne voi sijoittaa juonenkäänteitä, jotka tuntuvat Kouvolassa epäuskottavilta. Korjaamosta tuli Polkupyöräkorjaamo Adhikara S. Patil. Siinä nimessä on eksotiikkaa Perttiin verrattuna. Hänen vaimostaan tein Mahajadeemin, en Marjattaa. Kirja valmistui, ja muutama lukija antoi palautetta. Oli kuulemma vaikea ymmärtää, ketkä hahmoista olivat miehiä ja ketkä naisia.

Joskus helpotan kirjoittamista keksimällä henkilöille englanninkieliset nimet. George ei tuo samanlaista mielikuvaa kuin suomalainen Yrjö. On hyvä, jos nimeen ei yhdistä liikaa tuntemiensa Perttien ja Marjattojen ominaispiirteistä. Kun lähetin kustannustoimittajalleni näytteen erään käsikirjoituksen alusta, soitin perään, ja pyysin ettei hän ihmettele suotta, miksi suomalaisen perheen isä on Jack, vaimonsa Lisa ja poikansa William.

Keväällä antologiassa Kirja kulkee julkaistun novellini päähenkilöt ovat suomalainen Kauno (niin kovin pehmeä nimi ja pehmeä oli henkilökin ja - yllätys, yllätys - hän harrasti kaunokirjallisuutta ) ja venäläinen Larisa. Kun kävin lähettämääni tekstiä äskettäin läpi, huomasin, että parissa kohtaa Larisa oli yhä Valentina, alkuperäinen nimivalintani. Kirjan toimittaja oli onneksi huomannut tehdä korjauksen.

Ei taida olla harvinaista, että kirjan tekemisen edettyä pidemmälle henkilöiden nimet muuttuvat samalla kun heidän luonteensa syventyvät. Ainakin yhden tunnetun suomalaiskirjailijan valmiissa kirjassa romaanihenkilön nimi vaihtuu hetkeksi ja palaa pian takaisin alkuperäiseksi. Lipsahduksesta pystyi päättelemään, mikä nimi kirjailijalla oli ollut aluksi mielessä.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Julkkaribuumi

Helsingin Uunisaaressa juhlittiin äskettäin Karoliina Timosen kirjan Kesäinen illuusioni (WSOY) maailmaantuloa. Saaressa siksi, että kirjan tapahtumat sijoittuvat saareen. Tarjolla oli kuohuviiniä, näytteitä kirjasta, salaattibuffet ja myyntipöytä.

Yleensä kirjailija tietää kirjansa tulleen maailmaan niin, että joltakin kaverilta saapuu havainto kirjan ilmestymisestä kirjakauppaan. Joskus kirja ennättää myymälääm, ennen kuin kirjailija on saanut kotiinsa laatikollisen vapaakappaleita. Silloin on poistuttava kammiosta ja riennettävä hypistelemään painotuoretta lastaan.

Kustantamot järjestävät itse enää harvoin tiedotustilaisuuksia kirjan julkaisun kunniaksi, koska eivät toimittajat sellaiseen tule. Eipä kirjan ilmestymisen vuoksi muutenkaan pippaloida.

Tähän astisen elämäni aikana olen ollut vain muutamissa kirjanjulkkareissa, mutta nyt on tapahtunut käänne. Tänä vuonna on tullut kutsu monen kirjan syntymäpäiväjuhlaan.

Annamari Marttisen Vapaan (Tammi) julkkareihin unohdin mennä, mutta korjasin tilanteen osallistumalla Katariina Hakaniemen kirjan Tahdoin - 17 tarinaa elämästä eron jälkeen (Reuna) juhlallisuuksiin.

Sitten saapuikin kutsu Pauliina Suden Takaikkunan (Tammi) ja Kristiina Vuoren Neidonpaulan (Tammi) yhteisjulkkareihin. Elokuussa Pauliina Vanhatalo aikoo juhlistaa Pitkää valotusaikaa (Tammi) yhdessä Inga Röningin kanssa, jolta ilmestyy kirja Hippiäinen (Tammi).

Kustantamo saattaa osallistua julkkareihin tarjoamalla kuohuvat ja tilan, muut tarjoilut ja ohjelma ovat kirjailijan vastuulla. Syy julkkaribuumiin voi olla siinä, että kirjailijat ovat ryhdistäytyneet tekemään itse markkinointityötä. Ja kun nimikkeitä julkaistaan vähenevä määrä, on julkaisuun asti edennyt kirja tietysti aina juhlanaihe.

Oheisen otoksen perusteella voisi ajatella, että vain naiskirjailijat juhlistavat teoksiaan. Kyllä runoilijapojatkin osaavat. Miki Liukkonen juhli Raivon historiaa (WSOY) ja Erkka Mykkänen Kolmea maailmanloppua (WSOY) järjestämällä keväällä yhteiskiertueen Helsingistä Ouluun välipysähdysten kautta. Runoutta luettiin ääneen ja myyntiä kertyi kuulemma ihan mukavasti

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Norsusta Elephantiksi

Ensimmäinen dekkarini Lahjoja Norsujumalle on nyt nimeltään Gifts for the Elephant God. Näytekäännöksen kirjan kahdesta ensimmäisestä luvusta teki kääntäjä Annira Silver, joten agenttini voi aloittaa pian kirjan kansainvälisten oikeuksien myynnin.
 
Kirja ei tosin ole dekkari siinä mielessä, että siinä rikosta ei selvitä salapoliisi eikä muukaan poliisi. Eikä rikoksena ole murha, niin kuin dekkarissa yleensä. Eikä varsinkaan sarjamurha. Veri ei lätise, eivätkä suolenpätkät tuoksu.
 
Päähenkilö Adhikara Patil, entinen insinööri ja nykyinen pyöräkorjaamon omistaja, ratkoo naapurustonsa pieniä mysteerejä Punessa, idyllisessä viiden miljoonan asukkaan kaupungissa, joka sijaitsee hieman Mumbaista itään. Maailmalta takaisin Intiaan palannut herra Patil asuu vaimonsa ja vanhan äitinsä kanssa, riemuitsee lapsenlapsistaan ja nauttii hyvästä ruoasta ja juomasta, ja huoltaa siinä sivussa polkupyörät ja naapureidensa huolet.
 
Lajityyppi on siis Soft Crime. Tätä pehmeyttä olisi siis tarkoitus saada englantia osaavien lukijoiden yöpöydille.