Käytännöllisiä neuvoja runoilijoille

Suomen Kirjailijaliiton residenssissä Pietarissa on tupakeittiöllä varustettu huone, kellarilta tuoksahtava kaakeloitu vessa, näkymä sisäpihalle ja kaksi kirjahyllyjä, joille on varastoitu muutama venäjänkielinen teos, suomalaisia romaaneja, Raamattu, opaskirja ja Allegro-lehti.

Ja useampi lehdykkä nykyrunoutta.

Lähiravintolassa, Nevski prospektin varrella sijaitsevassa Bibliotekassa nauttimani pöytään tarjoillun ja pitkäksi venähtäneen kolmen ruokalajin lounaan (muna-savuturskasalaattia, borssikeittoa, kyljys sienikastikkeella) ja punaviinilasillisen jälkeen vetäydyin muutaman lähikaupasta ostetun Baltika-tölkin ja runouden seuraan kämpilleni.

Marianna Kurtto tuumii kokoelmansa View-Master (WSOY 2012) ensimmäisessä säkeessä: ”En saa ovia auki, vaikka toivon niiden aukeavan juuri minulle.”

Runon nimi onkin osuvasti En saa ovia auki. Kurton mielestä ratkaisu on: ”On siirrettävä ovia ikkunoissa ja seppeleitä ovissa.”

Minusta tuntuu, että parempia tuloksia syntyisi, jos runoilija tutustuisi oven toimintaperiaatteisiin. Ovessa on usein kahva, jota kääntämällä ovi aukeaa. Joskus ovi voi olla myös lukossa, jolloin tarvitaan oveen sopiva avain.

Ja sitten ote runosta Toisaalla ajatus kiitää:

ÄhäÄÄ

{näitä sattuu. kukaan ei hallitse alituiseen joogaa,

muotoja ruumiissaan joka tupa.

koi, ei erota säveltä ja kelk        kailee sorassa

perhosia huulillaan}

Nyt kannattaisi runoilijan tehdä tarkempaa taustatyötä. Sorassa on nimittäin melko työlästä kelkkailla. (Kelkkailusta kai on kyse, jos tuon tyhjän välin sanan keskeltä saa kuroa kiinni?) Romaanikirjailijana huomautan, että tarinan kannalta olisi uskottavampaa, jos mahdollinen kelkkailu tapahtuisi vain yksi perhonen huulilla.

Otan hyllystä seuraavan ohuen teoksen. Se on Harry Salmenniemen kirja Runojä (Otava 2011). Heti ensimmäiseksi voin todeta, että äidinkielen opettajani ei ilahtunut, jos taivuttelin sanoja sinne päin.

Tarkoittaako kirjan nimi myös sitä, että Salmenniemi on runoilijä? Vai runöilija? Runöilijä?

Tässä yksi nimeämätön runö hänen kokoelmastaan.

Elämä on sarja toistuvia

onnettomuuksia - - - - - -

- - - - - - - - - - - - - - - - -

- - - - - - - - - - - - suolla?

En tiedä, onko näin, mutta minusta tuntuu että Salmenniemen ajatus on harhautunut kesken työnteon ja hänellä on jäänyt väliviivanäppäin päälle. Neuvona antaisin, että tietokoneessa on myös näppäin, jolla saa pyyhittyä tekstiä (ja viivoja), jos käy pieni vahinko.

Pauliina Haasjoki on tehnyt kokoelmaansa Hiukset (Otava 2013) havaintoja niin luonnosta kuin ihmisen rakentamasta infrastruktuurista:

Virta on virran rantojen välissä.

Tie jatkaa tietä.

Olen samaa mieltä Haasjoen kanssa. Voisin lisätä, että myös meri on meren rantojen välissä. Sellainen kutkuttava ajatus jäi vaivaamaan, että voiko tie jatkaa joskus polkua eikä vain tietä?

Haasjoki kysyy teoksessaan: Mitä hiukset ovat? Ja vastaa siihen itse: Se osa ihmisissä mikä eniten muistuttaa lehtiä tai piirtää kulkemisen viivoja.

Kyllä minä Haasjoki nyt sanoisin, että kannattaisi käyttää Wikipediaa, jotta saisi tekstiin vähän tarkemman määritelmän. Eli näin: "Hiukset eli tukka tarkoittaa ihmisen päälaen, ohimojen ja takaraivon karvoitusta. Hiukset ovat pitkiä, ohuita ja kestäviä sarveiskuituja, jotka kasvavat päänahassa tiuhaan sijaitsevista hiustupista."

Nykyrunoilijoiden inspiroimana kirjoitin oman runoni kaupungista, jossa parhaillaan olen. Sen nimi olkoon piEtäri.

ÖhÖÖ

Kahviini halusin - - - - maitoa,

ostin piimää.
borssikeittoa rinnuksillani.

{Nevski prospekt kulkee sitä reu      nustavien

talojen välissä}

Mikä on taksikuski? Mies joka huijaa 300

ruplaa, on pudottanut hiuksensa, lehdetön.

Pieni suomalainen kirjakerho

Löydä suosikkisi 1 kirjan valikoimasta!

Tutustu heinäkuun kuukaudenkirjaamme!

Pienestä suomalaisesta kirjakerhosta on saatavilla yksi kirja, Jukka Behmin Viallinen valkaisuvoide. Helpota elämääsi valitsemalla yhden kirjan joukosta! Meiltä et voi tilata ihania lahjatavaroita! Valikoimissamme ei ole myöskään kukka-akvarelleja eikä grafiikkaa!

Heinäkuun uutuus!

Heinäkuussa kuukaudenkirjanamme on taas Jukka Behmin Viallinen valkaisuvoide! Pieni suomalainen kirjakerho kokosi lukijoiden mietteitä uusimmasta kuukauden kirjasta.

”Viallinen valkaisuvoide on ahmittu takakantta myöten. Lempeä, haikean hieno tarina monilla mausteilla. Hymyilin, nauroin ja itkin. Ehkä jopa mietin, miten olla parempi ihminen. Pakitin sivuja taaksepäin, koska halusin muistaa hienon lauseen, joka pysäytti ensimmäisellä lukukerralla. Nälkäkin tuli muutamaan otteeseen.”

Mervi R

”Toivon, että arvoisasta herra Patilista on tulossa piakkoin uusikin kirja.”

Siru P

”Olin tutustunut herra Patiliin sarjan ensimmäisessä osassa, ja nyt toista osaa lukiessani hän tuntui paljon tutummalta tyypiltä. Tämän sarjan kanssa voin ilokseni todeta, että tarina kantaa, ja toivon todella että Behm päätyy jatkamaan herra Patilin seikkailuja.

   Luulen, että tässä sarjassa olisi mahdollisuudet vaikka mihin, koska olen aistivinani samaa henkeä kuin Mma Ramotswe -kirjoissa. Behm on luonut kepeän ja dekkarimaisen tunnelman, joka ei kuitenkaan ole väkivaltainen tai julma.

   Behm kuvailee Intiaa ja sen kulttuuria herkullisesti. Melkein pystyin haistamaan nenässäni intialaisen ruuan tuoksun, sitäkin kirjailija kuvaa taitavasti. Viallisessa valkaisuvoiteessa lämpö ja huumori tekevät lukemisesta mukavaa. Kun Behm kuvailee herra Patilia ja tämän tutkimuksia, en voinut olla hymyilemättä.

    Viallista valkaisuvoidetta voin suositella monenlaiselle lukijalle. Dekkarin lukijoillekin tämä on hyvä kirja, sillä kukapa ei kaipaisi väkivallan väliin kevyempää rikoksen ratkaisua? Tutustuakseen herra Patiliin ei tarvitse olla dekkarinystävä, sillä tämä on niin humorinen ja lämmin sarja, että pulmien ratkaisu tulee siinä sivussa.”

Lukutoukan kulttuuriblogi / Krista

Myös kesäkuun kuukaudenkirjanamme oli Viallinen valkaisuvoide.

"Viallinen valkaisuvoide on ihana, lupsakka kirja, jossa ei mässäillä väkivallalla, vaan ratkotaan arvoituksia, joihin poliisi ei juuri puutu. Kirjassa on aivan herkullisia kohtia, joita tekee mieli lukea vieruskaverille ääneen, koska siten ne ovat vielä maistuvampia."

Kirjavinkit / Kini

"Tarinan kuljetuksen myötä kirjassa hämmästellään maailmaa ja esimerkiksi sitä, miksi tummaihoiset haluavat vaalentaa ihonsa ja vaaleat taas ruskettua auringossa. Kirjaa oli miellyttävä lukea, ja seikkailu oli sopivan jännää – ei siis murhia ja joukkosurmia tässä kirjassa."

Mari A:n kirjabologi

Kokeile sinäkin valkaisuvoidetta!

Siis jo JOPA viisi ihmistä on pitänyt kädessään Viallista valkaisuvoidetta! Pidä sinäkin! Pieni suomalainen kirjakerho toivottaa lukijoilleen hyvää kesää ja loppuvuotta Jukka Behmin Viallisen valkaisuvoiteen parissa!

Syyskuun kuukaudenkirjamme. Ja lokakuun.

Kouvolan Jack Sparrow

Kirjailijan on väitetty olevan tuote, vaikka myynnissä ei ole kirjailija vaan hänen kirjansa. Jos kirjailija on tuote, kirja on kai oheistuote.

Kun kirjailija tunnetaan, hänen kirjansa myy paremmin kuin kirjailijan, josta kukaan ei ole kuullut. Siinä tuotteistamisen ja kirjamyynnin lyhyt oppimäärä.

Tunnetun kirjailijan nimi synnyttää mielleyhtymän. Naamakarvainen Tuomas Kyrö kyllä ei mielensä pahoittaa. Sofi Oksanen, se rastoilla kehystetty Harry Potter, jonka kasvoilla helmeilee ärtymys ja litra meikkiä. Jos Jari Tervo tervehtii, sekin on vitsi tai vittuilua.

Eniten taitaa olla meitä Matti Vanhasta muistuttavia sattumakynäilijöitä, jotka sulautuvat harmaan tapetin väreihin.
 

Muotimallistomme luoja on AD Nunnu Halmetoja.

Jari Järvelän kirjoittaessa WSOY:lle kustantamon markkinointijohtaja ehdotti perheasioiden sotkemista ja rakastajattaren hankkimista Thaimaasta. Siten kirjailija näkyisi kuulemma enemmän lehdissä.

Olisiko mitään muuta tehtävissä?

Ari Wahlsten asteli kirjailijaliiton kevätpäivillä T-paidassa, johon oli painettu hänen kovaksikeitetyn dekkarinsa Kuka pelkää mustaa miestä? kansi. Kustantamo Kosmos oli kehottanut pukeutumaan paitaan aina kun kirjailija harhautuu ihmisten ilmoille.

Seuraavan kirjani Viallinen valkaisuvoide kustantaa Reuna. Uusi kustantamo, uudet kokeilut. Kirjan tuoteistaminen on edennyt niin, että kirja julkaistaan pehmeäkantisena ja pokkarinkokoisena, mutta tekstikooltaan lukijaystävällisenä.

Uuden tuotemallistomme sandaalit.

Julkaisu on ovelasti Kouvolan dekkaripäivien yhteydessä, niiden keskuudessa, jotka eivät voi elää ilman jännityskirjallisuutta. Tarjoiluna on intialaista pirtelöä mangolassia, sillä sijoittuuhan kirja Puneen.

Kirjastani on myös oma vaatemallisto. Siihen kuuluu T-paita ja sandaalit. Niihin painetut kuvat naisen vasemmasta silmästä on napattu kirjan kannesta. Muotivillitystä en odota syntyväksi, eikä mallistoa saa valistuneilta jälleenmyyjiltä kautta maan. Ajattelin tassutella kengissäni ihan itse.

Oma tuotteistamiseni on vielä enemmän vaiheessa. Tehokkainta olisi kai olla kolmen hyvin myyvän kirjailijan, Kyrön, Tervon ja Oksasen, risteymä.

Pitäisi kasvattaa parta ja hankkia rastat. Maalata silmät ja puuteroida posket ja vittuilla raskaasti. Lopputulema tuntuu tutulta. Sehän on Pirates of Caribbean -leffojen kapteeni Jack Sparrow. Kouvolan kaduilla erottuisin ja turpiini ottaisin.

Sarja jatkuu, insinööri polkee

                             

Näin hienon kannen teki Nunnu Halmetoja.

Intialaiseen pyöräkorjaamoon sijoittuva Herra Patil ratkaisee -sarja on edennyt toiseen osaan.

   Viallinen valkaisuvoide on ollut jo jonkin aikaa valmiina, ja työn alla on ollut ihan muunlaisia (ja paljon kylmemmässä paikassa tapahtuvia) kirjoja, mutta kiva on saada jatko-osa ulos.

   Se julkistetaan muuten 10.6. Kouvolan Dekkaripäivien alkajaisiksi. Tervetuloa tutustumaan kirjaan ja kilistelemään mangolassia!

   Ja sitten lyhyesti juonesta. Uudessa kirjassa Patilien pyykinpesijän Anya Hublin kasvojen iho on mennyt pilalle hänen yrittäessään valkaista sitä. Pyöräkorjaamon johtaja, eläkelöitynyt insinööri Adhikara Patil lupaa etsiä kelvotonta tavaraa myyneen valkaisuvoidekauppiaan. Selvittämistä vaativat myös avunpyynnöt, joita on kirjoitettu kuulakärkikynällä Hindustan Timesin sivuille. Miksi juuri Adhikara Patilin aamiaispöydässä lukemaan lehteen on ilmestynyt ylimääräistä tekstiä?

   Adhikara Patil saa tutkimuksiinsa apua nuorelta apulaiseltaan Fateenilta. Sanansa sanottavana on myös isoäiti panji Kaneshalla, joka on varsin tarkkanäköinen, vaikka ei näe paljon mitään.

   Herra Patil korjaa pyöriä ja epäoikeudenmukaisuuksia rauhalliseen tahtiinsa, arrakkia siemaillen ja mangopuun varjossa lorvien. Hänellä ei ole mihinkään kiire Punen pilvettömän taivaan alla, ellei sitten leikittämään tyttärentyttäriään Neelaa ja Noopuria. Huolta paahteisiin päiviin tuovat vain hänen vaimonsa Mahajadeemin pahenevat selkäkivut.

  Juonenkuvaus on melko suora lainaus kustantajana katalogista. Samoin myyntipuhe, jonka lisään vielä tähän loppuun: "Viallinen valkaisuvoide on eksoottinen kattaus Intian makuja ja hajuja, rakastettavia henkilöitä, omalaatuisia mysteereitä, elämänviisautta ja lempeää huumoria."

Edellisestä kirjasta Lahjoja norsujumalalle sanottua:

Tämä on kuin helmi, koru, valonsäde. Kirjaa lukiessa tuntuu kuin maailma muuttuisi jotenkin siedettävämmäksi ja pienemmäksi. Hyvällä tavalla.

#Kirja / Jane

Dekkaripäivien ohjelma nähtävänä täällä: www.dekkaripaivat.fi/node/686

Tule taivas kultainen

Taivaallinen kenkä on kultainen.

Tänään meillä täällä Vanhojen kirjastokirjojen katsauksessa on vuorossa kirjastoluokka 23.6. Ja siinä avainsanoina näyttävät olevan profetiat, eskatologia, apokalyptiikka ja maailmanloppu.

Silmät sidottuina työnnämme arvontakäden hyllyä kohti ja nappaamme opuksen. Ja mikäs sieltä mahtaa tulla? Jotain pehmeäkantista... jahas... kannessa on kuva meressä seisovasta miehestä, jonka kädestä lähtee sähköä taivaaseen tai toisinpäin. 

Kirjan ovat kirjoittaneet Jukka Rokka ja Leo Meller ja kirjan nimi on Kuoleman porteilla. Julkaisija on Kuva ja Sana, julkaisuvuosi 1999. Avaistaanpa kirjanen ja katsotaan, mitä se pitää sisällään.

***
Kirjassa profeetat Jukka ja Leo kertovat kuolleista herättämisestä ja ihmisistä, jotka ovat käyneet taivaassa, mutta joutuneet palaamaan takaisin. Tietoa taivaan yksityiskohdista antaa lähetyslääkäri Percy Collett, joka vietti siellä viisi ja puoli vuorokautta Jeesuksen, Aabrahamin, Mooseksen ja kumppanien vieraana.

Percyn matkan ansiosta lukija oppii taivaasta seuraavat asiat:

* Taivaan porttirivistö on leveydeltään 3,2 kilometriä. Portit avautuvat kuin supermarketin ovet.

* Taivaassa olevassa kaupungissa on 12 000 osastoa. Se on kuution muotoinen ja joka suuntaan 2 400 kilometriä pitkä.

Kristittyjen asuinsijan etuoven avain.

* Jumalan valtaistuin näkyy kaikkialle. Sen korkeus on 3 200 kilometriä. (Jumalan kasvoja ei näy.)

* Kristittyjen asuinsijat on rakennettu Jumalan valtaistuimen ympärille. Kristityn asuinsijan koko riippuu siitä, kuinka monta sielua hän on voittanut elämänsä aikana.

* (Percy Collettin asuinsija oli 1 120 kilometrin korkeudessa kaupungin alatasosta. Hänen asuinsijassaan oli 7 huonetta.)

* Jeesus vastaa asuinsijojen rakentamisesta. Rakennusmateriaalina on kulta. Koristeluun Jeesus käyttää timantteja, safiireja ja onykseja. Jos joku haluaa enemmän kiviä, Jumala luo niitä lisää.

* Myös tiet on tehty kullasta.

* Kukat kasvavat ylös kultapölystä, eivätkä kuihdu ikinä.

* Taivaan ympärysmitta on 3,2 miljoonaa kilometriä. Percy kiersi sen ympäri taivaallisella ajoneuvolla. Matka kesti vain minuutin tai pari.

* Taivaallisessa ajoneuvossa on ajovalojen sijasta kaksi ihanaa kerubia kummallakin puolella. Istuimet ovat kuin pehmeintä silkkiä. Ajoneuvo on tehty kullasta ja koristeltu timanteilla. Jeesus antaa sen taivaaseen pääsevälle.

* Taivaassa rukoillaan lakkaamatta. Paitsi sapattina. Silloin siellä palvotaan Jumalaa.

* Rukoukset nousevat kuin savu.

Taivaassa koristeena käytetään kultaisia palloja.

* Elämän virran pituus on 321 860 kilometriä.

* Taivaassa ei kukaan sairastu eikä sure.

* Taivaassa ei ole hammaskipua. Siellä voi syödä juhlapöydästä kaikkea, mitä haluaa.

* Kun jotain tapahtuu, soi pasuuna. Joka päivä kaikki toiminta keskeytyy, kun taivaassa kuunnellaan maan uutiset.

* Taivaassa ei ole sänkyjä, koska siellä ei nukuta koskaan.

* Kun sielu voitetaan Kristukselle, se tehdään tiettäväksi kaikille pasuunansoitolla.

* Taivas sijaitsee mahdollisesti lähellä Pohjantähteä.

***
Vanhojen kirjastokirjojen katsauksen toimitus on yhtä mieltä siitä, että taivas on varmasti mukava paikka. Tosin emme suosittele sitä niille, jotka pitävät hopeasta enemmän kuin kullasta ja hyvistä yöunista enemmän kuin valvomisesta.

Eikä se ole ihan niidenkään juttu, jotka eivät niin välitä vaskipuhaltimista ja nolostelevat ajaa hienoilla autoilla.

Me täällä Vanhojen kirjastokirjojen katsauksessa toivotamme kaikille lukuiloa! Rohkeasti vaan osastolle 23.6.! Sen jälkeen Scifi-hyllyn kirjat tuntuvat vaisuilta ja mielikuvituksettomilta.

Odin rukouskirja

Rukouksia koteihin ry:n julkaisema Odin rukouskirja hoitaa katupartiomiesten hengellistä elämää. Odin rukouskirja kulkee elämänkaaren mukana niin arjessa kuin juhlassa, tukee kilvoittelua ja paljastaa elämän kipupisteitä. Kirjan valmiit rukoukset eivät ole ainoa tapa rukoilla, mutta ne voivat auttaa katupartiomiestä jutustelun alkuun Jumalan kanssa.

Saimme nähtäväksi muutamia otteita uudesta rukouskirjasta:


Herra,
maailmassa tapahtuu paljon pahaa.
On sotia ja vainoja,
miehiä lähtee pois kodeistaan ja yrittää tulla maahamme.
Rakas Jumala, johdata heidät kaikki Ruotsiin.


Jumala,
anna meille valpas mieli
kun partioimme kaduilla.
Anna silmämme nähdä,
jos vaimomme rientävät
maahanmuuttajamiesten luo.



Jeesus,
kotimme lähelle on muuttanut musta mies.
Anna hänelle lohdutusta
niin että naistemme ei tarvitse
lohduttaa häntä.
Älä anna hänen saada pimppiä,
niin kuin mekään emme saa.



Herra,
anna Suomen naisille voimia.
Anna heidän pysyä vahvoina.
Sinä näet,
että ajassamme
on paljon kiusauksia.
Varjele
vaimojamme ja tyttäriämme
mokkakikkelien houkutuksilta.





Jeesus,
kerroin tänne muuttaneesta
mustasta miehestä.
Siunaa häntä, ettei hänen
tarvitsisi elää sosiaalietuuksilla.
Älä anna hänen kuitenkaan
viedä meiltä meidän työpaikkojamme.
Olisiko, Herra, kohtuullista
että hänellä ei olisi uudempaa autoa
kuin minulla? Eikä omistusasuntoa?
Ei hienoa älypuhelinta.
Opeta hänelle nöyryyttä.


Rakas Jumala,
kiitos, että olet antanut minulle elämän
ja valkoisen ihon.
Joillakin miehillä on tumma iho
ja isot kikkelit.
Jeesus, olen rukoillut
että tekisit minunkin
pippelini vähän isommaksi.
Jos se ei ole mahdollista,
pyydän, että mamulla ei seiso.
Amen.

Punikki ja suvakki

Aikana, jolloin suvakit ja rasistit kalistelevat sanan miekkoja, tuntuu hyytävältä lukea itsenäisen Suomen alkuun sijoittuvaa tarinaa, jossa kahtia jakautunut kansa on tarttunut aseisiin ja ryhtynyt listimään niitä, jotka ovat väärässä.

Martti Linnan romaani Kaksi hautaa saarella (Karisto 2015) kertoo punapäällikkö Aleksei Osipovista, miehestä, jonka omat joukot ristivät Voikkaan Mannerheimiksi. Kirjassa sotaa käydään Kouvolassa, samoilla seuduilla, joissa hyökätään nykyään polttopulloin ja ilotulitusraketein vastaanottokeskuksiin, keksitään perättömiä maahanmuuttajien tekemiä rikoksia ja kasataan katupartioita.

Sata vuotta sitten kansalainen oli joko lahtari (punaisten haukkumanimi valkoisista) tai punikki (valkoisten haukkumanimi punaisista). Nykyäänkään ei tarvitse itse päättää, mikä on. Muilta kuulee olevansa suvakki tai rasisti, vaikka ei kai kukaan ole puhtaasti jompaakumpaa. Suvakin ajatuksissa voi käväistä rotuun liittyvä ennakkoluulo ja rasisti saattaa hurrata maahanmuuttajalle, joka tekee Suomen jalkapallomaajoukkueelle maalin.

Itse kirjaan. Linnan teksti on kuin hengitystä. Ei keuhkoahtaumatautisen, vaan ihmisen, jolla on terveet keuhkot. Käydessäni uimassa Kuusankosken uimahallissa – lähellä Osipovin kotia, ajattelin väistellessäni kiertosuunnan väärin ymmärtäneitä uimareita – pääsin puolen tunnin jälkeen rytmiin, jossa ei edes huomaa uivansa. Linnan romaanin kanssa kävi samoin. Sen lukeminen oli kuin uimista, jossa itse uiminen unohtuu, samoin kuin altaan päädyssä olevan matkamittarin kääntäminen.

Kaksi hautaa saarella on klassinen historiallinen romaani. Se ei sisällä kielellistä näpertelyä eikä levotonta ajassa ja näkökulmissa pomppimista. Lukija etenee tarinan matkassa kaikkitietävän kertojan turvallisesti saattamana. Vaikka Linna on perehtynyt kuvaamaansa aikakauteen ja aiheeseensa huolellisesti, hän ei luennoi. Hän on pystyttänyt kertomukselle uskottavat kulissit ja kattanut niiden ääreen yltäkylläisen pöydän.

Voikkaan Mannerheim oli levoton nuorukainen ja iltamarettelöitsijä, mutta enpä usko että hän sovittelisi Soldiers of Odin -porukan takkia yllensä, jos eläisi nyt. Hän oli itsekin mamu, venäläisen isän ja suomenruotsalaisen äidin rakkauden kirpeä hedelmä. Linnan kuvaamana hänessä kiertää enemmän suvakin kuin rasistin verta.

Linnan viime syksynä ilmestynyt kirja on tyylikäs teos. Suurta huomiota se ei ole silti saanut. Aina ei hyvä kirja menesty, ei ainakaan omalla kielialueellaan. Linnan vuonna 2007 julkaisema dekkari Ahventen valtakunta jäi Suomessa monelle tuntemattomaksi, mutta ranskalainen kustantamo Gaia Editions julkaisi sen nimellä La Royaume des perches. Romaani pääsi heti ehdolle arvostetun Grand prix de Littérature policièren -palkinnon saajaksi.

Jos jotain harmittavaa Linnan uudessa romaanissa on, niin nimi. Siitä voi aavistella, kuinka tarina päättyy. Viimeiset lauseet ovat huolella hiotut. Ne kaivertuvat muistiin ja jäävät lepattelemaan ajatuksiin lukemisen jälkeen.

 

Suomi-kirjabisnes -sanakirja

Ahkera julkaisutahti = Kallis vaimo, on paskottava 1–5 kirjaa vuodessa. 

Elämänmakuinen teos = Kirja, jossa aina välillä muistetaan rakastaa ja syödä. 

Eroottinen trilleri = Ei erotiikkaa, ei jännitystä. 

Harvoin julkaiseva kirjailija = Juo apurahansa.

Kaleidoskooppimainen juoni = Edes oma kustannustoimittaja ei ymmärtänyt kirjan pointtia.

Kiitetty esikoisteos = Kirjoittajan äiti tykkäsi kyllä.

Kirjallisuuden moniottelija = Ei ole saavuttanut menestystä missään kirjallisissa pyrkimyksissään.

Kriitikoiden suosikki = Paikallislehti julkaisi arvostelun, jossa ei kehdattu parjata oman kylän kirjailijaa. 

Lukijoiden suursuosikki = Kustannustoimittaja ja äiti kehaisivat, puoliso valehteli lukeneensa koko kirjan.

”Pakko ahmia heti” = Kirja, jonka kanssa ei viitsi tuhlata monta iltaa.

Realistinen kerronta = Nainen keittelee kahvia, mies suunnittelee remonttia, jääkaapissa on piimää.

Riipaiseva esikoisteos = Kirjailijan elämäntarina, päähenkilön nimi muutettu.

Runokirja = Joku ei jaksanut vääntää romaania.

Sarjamurhaajaromaani = Lopuksi roisto yrittää listiä murhia tutkivan poliisin, muttei onnistu ikinä siinä. 

Sotakirja = Ostetaan jouluksi sille enolle, joka tilaa Alibia. 

Tiiviin ilmaisun mestari = Kyllästyy omaan tekstiinsä, pitää romaaninsa lyhyinä. 

Vetävä aikalaiskuvaus = Lukija nukahtaa sivulle 9 mennessä.