tiistai 25. elokuuta 2015

Runoklubi

Lupauduin mukaan runoklubille. Se merkitsee sitä, että minun on luettava runojani Holvi Bar & Cafessa Kouvolassa. Yleisöäkin ehkä on.

Joku voisi pitää ongelmana sitä, että minulla ei ole yhtään valmista runoa. Ei vielä. Lokakuun alkuun asti on aikaa saattaa pöytälaatikkoon hautautuneet tekstit sellaisiksi, että niiden kanssa kehtaa astua seisomaan ihmisten eteen.

Kirjailijan ei kannata kieltäytyä työtarjouksista. Sitä paitsi saan kumma kyllä mielihyvää siitä, että teen asioita joita en osaa. Nuorempana opetin Etelä-Tapiolan lukion englanninkielisellä linjalla psykologiaa, vaikka en osannut englantia enkä ollut lukenut koskaan psykologiaa.

Runoja kirjoitetaan siksi, että saataisiin rahaa tai naisia tai molempia. Ehkä muitakin syitä on. Ja runoklubille ilmoittaudutaan, jotta keskeneräiset runot valmistuisivat.

Maistelen nyt siis viiltävän syvällisiä ja kauneutta tihkuvia lauseita. Pitäisi saada ne vielä paperille. Ja keksiä, mitä sanottavaa minulla runoilijana on.

Toukokuussa kiertelin kirjailijaryhmän kanssa maata Rovaniemeltä Turkuun. Joukossa oli neljä runoilijaa. Heidän lavaperformanssinsa lähestyi parhaimpina iltoina stand up-komiikkaa, josta on kitketty kliseet pois ja istutettu tilalle suloista nerokkuutta. Runoilijat naurattivat ja itkettivät kansaa, ja hetkittäin toivoin olevani kuten he.

Älkää olko huolissanne, eivät runoilijat naisia kaataneet. Vain punaviiniä kurkkuihinsa. Opin, että runoilija tilaa sitä ravintolassa aina 24 senttilitraa.