Silloin tällöin kirjailija saa kutsun tulla kertomaan kirjoistaan. Kutsuja ei ole aina miettinyt pyyntöään loppuun asti. Ihminen, joka osaa kirjoittaa, ei osaa välttämättä puhua. Ja koska kirjoittava ihminen työskentelee yksin, hän voi tuntea levottomuutta jouduttuaan tempaistuksi kammiostaan yleisön eteen, kalustettuun huoneeseen, loisteputkien pistävään valoon.
Aina ei yleisöä ole. No, yleensä sentään joku järjestävän tahon puolelta. Taannoin eräällä pienellä paikkakunnalla Sydän-Hämeessä haastatteluani seurasi seitsemän ihmistä. Kolme heistä oli sukulaisiani ja yksi ystäväni. Kolmesta tuntemattomasta yksi jaksoi seurata tilaisuuden loppuun.
Kirjamessuilla kirjailijan ja haastattelijan edessä voi tungeksia paljonkin kuuntelijoita, mutta luultavasti he ovat vain lepuuttamassa jalkojaan. Kerran penkille lavan eteen istahti Veltto Virtanen. Pelästyin hänen psykologina huomauttavan esikoisromaanissani sekoilevan psykiatrin epäuskottavasta toiminnasta. Ei sentään. Virtanen näperteli aikansa puhelintaan ja jatkoi matkaa. Aloitteleva kirjailija elää harhassa, että monikin ihminen lukee hänen kirjansa.
Messuilla kirjailija saatetaan asetella pöytään, jonka ääressä hän signeeraa kirjojaan. Muistan yhä yksinäisyyteni Turun kirjamessuilla. Pöytäni luona oli kovin hiljaista. Sitten huomasin ilokseni liikehdintää. Muodostuva jono tosin kiersi oudosti ohitseni. Käänsin pääni ja huomasin, että turkulaisilla oli asiaa Lenita Airistolle, joka säkenöi naiseudesta kertovan kirjapinonsa äärellä noin kolmenkymmenen metrin päässä.
Kaikki kirjailijoita esiintymään houkuttelevat eivät ymmärrä, että esiintyminen ei ole kirjailijalle aina hupia. Aika on pois varsinaisesta työstä, kirjoittamisesta. Palkkioksi ehdotetaan, että "voithan sitten myydä kirjojasi samalla".
No jaa...
Kirjamyynti esiintymisten yhteydessä ei ole kovin tuottoisaa bisnestä. Julkkareissa kirjan saattaa joku ostaakin. Kahdeksan päivän mittaisella kirjakiertueella seitsemän kollegan kanssa aloimme parin päivän jälkeen signeerata kirjojamme toisillemme.
Lupauduin jokunen vuosi sitten Kansallisten senioreiden tapahtumaan kertomaan työstäni. Ilman palkkiota, tietenkin, en osannut silloin vielä mainita taikasanaa: Lukukeskuksen palkkiosuositus.
Ennen poistumistani asettelin kirjani näytille. Senioreiden tilaisuus jatkui vielä, ja nuo pikkutakkeihin pukeutuneet kokoomusta äänestävät herrasmiehet kampaamossa piipahtaneine rouvineen pääsivät minusta eroon tyylikkäästi vain jonottamalla itselleen kirjan.
Myin kirjani 20 euron kappalehintaan. Olin käynyt poimimassa ne Anttilan alelaarista hintaan 1,99 euroa. Pienet ovat esiintyjän ilot.
 |
Kirjailijavierailu Haminassa oli järjestetty viimoisen päälle. Jopa yleisöä oli saatu paikalle. Kollegani Martti Linna haastatteli minua puolentoista tunnin ajan, joten puhuttua tuli enemmän kuin yhteensä koko syksyn aikana. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti