Tule taivas kultainen

Taivaallinen kenkä on kultainen.

Tänään meillä täällä Vanhojen kirjastokirjojen katsauksessa on vuorossa kirjastoluokka 23.6. Ja siinä avainsanoina näyttävät olevan profetiat, eskatologia, apokalyptiikka ja maailmanloppu.

Silmät sidottuina työnnämme arvontakäden hyllyä kohti ja nappaamme opuksen. Ja mikäs sieltä mahtaa tulla? Jotain pehmeäkantista... jahas... kannessa on kuva meressä seisovasta miehestä, jonka kädestä lähtee sähköä taivaaseen tai toisinpäin. 

Kirjan ovat kirjoittaneet Jukka Rokka ja Leo Meller ja kirjan nimi on Kuoleman porteilla. Julkaisija on Kuva ja Sana, julkaisuvuosi 1999. Avaistaanpa kirjanen ja katsotaan, mitä se pitää sisällään.

***
Kirjassa profeetat Jukka ja Leo kertovat kuolleista herättämisestä ja ihmisistä, jotka ovat käyneet taivaassa, mutta joutuneet palaamaan takaisin. Tietoa taivaan yksityiskohdista antaa lähetyslääkäri Percy Collett, joka vietti siellä viisi ja puoli vuorokautta Jeesuksen, Aabrahamin, Mooseksen ja kumppanien vieraana.

Percyn matkan ansiosta lukija oppii taivaasta seuraavat asiat:

* Taivaan porttirivistö on leveydeltään 3,2 kilometriä. Portit avautuvat kuin supermarketin ovet.

* Taivaassa olevassa kaupungissa on 12 000 osastoa. Se on kuution muotoinen ja joka suuntaan 2 400 kilometriä pitkä.

Kristittyjen asuinsijan etuoven avain.

* Jumalan valtaistuin näkyy kaikkialle. Sen korkeus on 3 200 kilometriä. (Jumalan kasvoja ei näy.)

* Kristittyjen asuinsijat on rakennettu Jumalan valtaistuimen ympärille. Kristityn asuinsijan koko riippuu siitä, kuinka monta sielua hän on voittanut elämänsä aikana.

* (Percy Collettin asuinsija oli 1 120 kilometrin korkeudessa kaupungin alatasosta. Hänen asuinsijassaan oli 7 huonetta.)

* Jeesus vastaa asuinsijojen rakentamisesta. Rakennusmateriaalina on kulta. Koristeluun Jeesus käyttää timantteja, safiireja ja onykseja. Jos joku haluaa enemmän kiviä, Jumala luo niitä lisää.

* Myös tiet on tehty kullasta.

* Kukat kasvavat ylös kultapölystä, eivätkä kuihdu ikinä.

* Taivaan ympärysmitta on 3,2 miljoonaa kilometriä. Percy kiersi sen ympäri taivaallisella ajoneuvolla. Matka kesti vain minuutin tai pari.

* Taivaallisessa ajoneuvossa on ajovalojen sijasta kaksi ihanaa kerubia kummallakin puolella. Istuimet ovat kuin pehmeintä silkkiä. Ajoneuvo on tehty kullasta ja koristeltu timanteilla. Jeesus antaa sen taivaaseen pääsevälle.

* Taivaassa rukoillaan lakkaamatta. Paitsi sapattina. Silloin siellä palvotaan Jumalaa.

* Rukoukset nousevat kuin savu.

Taivaassa koristeena käytetään kultaisia palloja.

* Elämän virran pituus on 321 860 kilometriä.

* Taivaassa ei kukaan sairastu eikä sure.

* Taivaassa ei ole hammaskipua. Siellä voi syödä juhlapöydästä kaikkea, mitä haluaa.

* Kun jotain tapahtuu, soi pasuuna. Joka päivä kaikki toiminta keskeytyy, kun taivaassa kuunnellaan maan uutiset.

* Taivaassa ei ole sänkyjä, koska siellä ei nukuta koskaan.

* Kun sielu voitetaan Kristukselle, se tehdään tiettäväksi kaikille pasuunansoitolla.

* Taivas sijaitsee mahdollisesti lähellä Pohjantähteä.

***
Vanhojen kirjastokirjojen katsauksen toimitus on yhtä mieltä siitä, että taivas on varmasti mukava paikka. Tosin emme suosittele sitä niille, jotka pitävät hopeasta enemmän kuin kullasta ja hyvistä yöunista enemmän kuin valvomisesta.

Eikä se ole ihan niidenkään juttu, jotka eivät niin välitä vaskipuhaltimista ja nolostelevat ajaa hienoilla autoilla.

Me täällä Vanhojen kirjastokirjojen katsauksessa toivotamme kaikille lukuiloa! Rohkeasti vaan osastolle 23.6.! Sen jälkeen Scifi-hyllyn kirjat tuntuvat vaisuilta ja mielikuvituksettomilta.

Odin rukouskirja

Rukouksia koteihin ry:n julkaisema Odin rukouskirja hoitaa katupartiomiesten hengellistä elämää. Odin rukouskirja kulkee elämänkaaren mukana niin arjessa kuin juhlassa, tukee kilvoittelua ja paljastaa elämän kipupisteitä. Kirjan valmiit rukoukset eivät ole ainoa tapa rukoilla, mutta ne voivat auttaa katupartiomiestä jutustelun alkuun Jumalan kanssa.

Saimme nähtäväksi muutamia otteita uudesta rukouskirjasta:


Herra,
maailmassa tapahtuu paljon pahaa.
On sotia ja vainoja,
miehiä lähtee pois kodeistaan ja yrittää tulla maahamme.
Rakas Jumala, johdata heidät kaikki Ruotsiin.


Jumala,
anna meille valpas mieli
kun partioimme kaduilla.
Anna silmämme nähdä,
jos vaimomme rientävät
maahanmuuttajamiesten luo.



Jeesus,
kotimme lähelle on muuttanut musta mies.
Anna hänelle lohdutusta
niin että naistemme ei tarvitse
lohduttaa häntä.
Älä anna hänen saada pimppiä,
niin kuin mekään emme saa.



Herra,
anna Suomen naisille voimia.
Anna heidän pysyä vahvoina.
Sinä näet,
että ajassamme
on paljon kiusauksia.
Varjele
vaimojamme ja tyttäriämme
mokkakikkelien houkutuksilta.





Jeesus,
kerroin tänne muuttaneesta
mustasta miehestä.
Siunaa häntä, ettei hänen
tarvitsisi elää sosiaalietuuksilla.
Älä anna hänen kuitenkaan
viedä meiltä meidän työpaikkojamme.
Olisiko, Herra, kohtuullista
että hänellä ei olisi uudempaa autoa
kuin minulla? Eikä omistusasuntoa?
Ei hienoa älypuhelinta.
Opeta hänelle nöyryyttä.


Rakas Jumala,
kiitos, että olet antanut minulle elämän
ja valkoisen ihon.
Joillakin miehillä on tumma iho
ja isot kikkelit.
Jeesus, olen rukoillut
että tekisit minunkin
pippelini vähän isommaksi.
Jos se ei ole mahdollista,
pyydän, että mamulla ei seiso.
Amen.

Punikki ja suvakki

Aikana, jolloin suvakit ja rasistit kalistelevat sanan miekkoja, tuntuu hyytävältä lukea itsenäisen Suomen alkuun sijoittuvaa tarinaa, jossa kahtia jakautunut kansa on tarttunut aseisiin ja ryhtynyt listimään niitä, jotka ovat väärässä.

Martti Linnan romaani Kaksi hautaa saarella (Karisto 2015) kertoo punapäällikkö Aleksei Osipovista, miehestä, jonka omat joukot ristivät Voikkaan Mannerheimiksi. Kirjassa sotaa käydään Kouvolassa, samoilla seuduilla, joissa hyökätään nykyään polttopulloin ja ilotulitusraketein vastaanottokeskuksiin, keksitään perättömiä maahanmuuttajien tekemiä rikoksia ja kasataan katupartioita.

Sata vuotta sitten kansalainen oli joko lahtari (punaisten haukkumanimi valkoisista) tai punikki (valkoisten haukkumanimi punaisista). Nykyäänkään ei tarvitse itse päättää, mikä on. Muilta kuulee olevansa suvakki tai rasisti, vaikka ei kai kukaan ole puhtaasti jompaakumpaa. Suvakin ajatuksissa voi käväistä rotuun liittyvä ennakkoluulo ja rasisti saattaa hurrata maahanmuuttajalle, joka tekee Suomen jalkapallomaajoukkueelle maalin.

Itse kirjaan. Linnan teksti on kuin hengitystä. Ei keuhkoahtaumatautisen, vaan ihmisen, jolla on terveet keuhkot. Käydessäni uimassa Kuusankosken uimahallissa – lähellä Osipovin kotia, ajattelin väistellessäni kiertosuunnan väärin ymmärtäneitä uimareita – pääsin puolen tunnin jälkeen rytmiin, jossa ei edes huomaa uivansa. Linnan romaanin kanssa kävi samoin. Sen lukeminen oli kuin uimista, jossa itse uiminen unohtuu, samoin kuin altaan päädyssä olevan matkamittarin kääntäminen.

Kaksi hautaa saarella on klassinen historiallinen romaani. Se ei sisällä kielellistä näpertelyä eikä levotonta ajassa ja näkökulmissa pomppimista. Lukija etenee tarinan matkassa kaikkitietävän kertojan turvallisesti saattamana. Vaikka Linna on perehtynyt kuvaamaansa aikakauteen ja aiheeseensa huolellisesti, hän ei luennoi. Hän on pystyttänyt kertomukselle uskottavat kulissit ja kattanut niiden ääreen yltäkylläisen pöydän.

Voikkaan Mannerheim oli levoton nuorukainen ja iltamarettelöitsijä, mutta enpä usko että hän sovittelisi Soldiers of Odin -porukan takkia yllensä, jos eläisi nyt. Hän oli itsekin mamu, venäläisen isän ja suomenruotsalaisen äidin rakkauden kirpeä hedelmä. Linnan kuvaamana hänessä kiertää enemmän suvakin kuin rasistin verta.

Linnan viime syksynä ilmestynyt kirja on tyylikäs teos. Suurta huomiota se ei ole silti saanut. Aina ei hyvä kirja menesty, ei ainakaan omalla kielialueellaan. Linnan vuonna 2007 julkaisema dekkari Ahventen valtakunta jäi Suomessa monelle tuntemattomaksi, mutta ranskalainen kustantamo Gaia Editions julkaisi sen nimellä La Royaume des perches. Romaani pääsi heti ehdolle arvostetun Grand prix de Littérature policièren -palkinnon saajaksi.

Jos jotain harmittavaa Linnan uudessa romaanissa on, niin nimi. Siitä voi aavistella, kuinka tarina päättyy. Viimeiset lauseet ovat huolella hiotut. Ne kaivertuvat muistiin ja jäävät lepattelemaan ajatuksiin lukemisen jälkeen.